Selailin tässä uusinta Maalaisunelma-lehteä ja osui silmiin pikkujuttu eräästä helsinkiläisestä sisustusputiikista, josta toimittaja innoissaan kirjoitti, että on niin upeassa paikassa, että osa asiakkaista näytti tulleen vain kiertelemään. No joo, okei, ei aina voi joka paikasta ostaa jotain, mutta jotenkin mua jurppii toi toimittajien tyyli intoilla siitä, miten kiva on mennä kiertelemään putiikkeihin ostamatta mitään, hakemaan vaan elämyksiä ja ideoita omiin tuunailuihin kenties. Aivan mahtavaa! Tai siis hetkinen: olisi, jos niihin putiikkeihin voisi periä pääsymaksun. Vaan kun ei voi.
Kaikki ihastelijat ja "vaan katselijat" on myyjän ja yrittäjän sulatettava ja oltava ystävällinen ja hymyiltävä kaiken maailman "oiku teillä on niin ihanaa, mutku koti on jo niin täynnä"-tyypeille, vaikka tekisi mieli melkein läimäyttää ja sanoa että painu hiiteen jos et osta mitään, et edes euron korttia! Ja mitä sitten teet liikkeessä, jos et aiokaan ostaa mitään? (Paitsi Stokkalta ja ehkä Sokkarilta, nehän ne rahaa tarvitsevat, köyhät tavarataloraukat... kun ensin on hakenut ideoita pikkuliikkeistä.)
Siinä kun on sellainen pikkupointti, että ne pienet liikkeet ei elä ihastelulla ja katselijoilla. Vähintä, mitä toivoisin yrittäjänä, on se, että pitäisivät edes suunsa kiinni ja kiertelisivät sitten vaivihkaa päästämättä sammakoita suustaan. Mutta kun ei ajatella yhtään. Ja toimittajat vielä lietsovat just tuota katselukierros-systeemiä. Sitten ihmetellään kirkkain silmin, miksi pienet kivijalkaliikkeet häviää kaupungeista, Turussa etenkin. Niinpä. Miksihän? KUN SE KATSELU JA IHASTELU EI ELÄTÄ KETÄÄN!!! Paitsi museoita, jotka ovat niillä töin ja niihin peritään pääsymaksu. Tässä kerran teki mieli ihan nauraa, kun asiakas tuohtuneena selitti, miten jossakin vanhan tavaran liikkeessä oli myyjä tokaissut, ettei "ettei se katselu meitä elätä!" kun tämä oli ilmeisesti ilmoittanut vain katselevansa. Ymmärrän kyllä asiakkaan tuohtumuksen, mutta myös myyjän pointin. Ehkä ei ollut koko päivänä käynyt kuin katselijoita. Muutamat oikein ilmoittavat jo ovella sisääntullessaan, etteivät aiokaan ostaa mitään. Mä en taas hölmöydessäni tajua. Miksi se pitää ilmoittaa? Sehän on kuin sylkäisisi myyjää tai ehkä itseään omistajaa päin näköä. Mihin on kadonneet hyvät tavat???
Eihän muuten kahvilaan ja ravintolaankaan mennä vaan istuskelemaan ja ihailemaan sisustusta, pakko siellä jotain on ostaa, tai heitetään ulos aika helposti. Siis vähän kärjistettynä.
Mua itseäni suorastaan hävettää, jos menen johonkin pikkuputiikkiin, enkä löydä mitään ostettavaa tai ei ole varaa ostaa mitään. En todellakaan ala silti mitään syitä myyjälle selittelemään, vaan häivyn vähin äänin.
Sitten toinen tyyppi on se kaikesta tinkaaja. Kuljetaan aitojen tai feikki Vuittoneiden kanssa turkit päällä (hyi olkoon, ovat kauniita vain eläimen päällä, joka on syntynyt turkissaan!) ja tingataan servettipaketistakin. Jos ei alennusta tule, lähdetään niskoja nakellen että olipa törkeä myyjä. Tuskin ne samat tinkaajat kuitenkaan tavarataloihin menevät tinkaamaan?! En tiedä, onko samanlaista muualla, mutta Turussa se on just sitä. Pitäis kai nostaa kytkintä ja kokeilla muualla.
Kolmas juttu, mitä en tajua hölmöydessäni on se, että kun on alennusmyynti (ilman loppuunmyyntiä), niin joidenkin mielestä kaikki pitäisi olla silloin alennuksessa. Millä logiikalla? Taas on pakko verrata tavarataloihin ja marketteihin tai itseasiassa mihin vaan liikkeisiin. Eihän missään kaikki kamat ole alessa, jos on normaali alennusmyynti, eikä loppuunmyynti (siis oikeasti, eikä Maskun ja muitten vastaavien tyyliin ikuinen loppuunmyynti..) tai muuttomyynti.
Ja sitten sen, joka tunnistaa tästä itsensä, ei kannata vetää herneitä neniin, vaan ottaa opiksi.
Sille, joka ei tunnista itseään, onneksi olkoon, myyjät kiittää!Olet fiksu ihminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti