PÄÄSIÄISTÄ!

Pääsiäinen pääsee melkein aina yllättämään, se tulee vähän niin kuin puun takaa ja humps-sitten se on ohi. Silti täytyy vetää ne suloiset posliinipuput ja tiput ja kanat ja mitä kaikkia niitä onkaan esille jo palmusunnuntaina, että ehtii nauttia niistä edes viikon ajan!

Eikö ole söpöjä nämä Goebelin posliinipuput???
Osa on lahjoja saksalaisilta ystäviltä, osa itse hankittuja.

Suklaamunia ja höpöjä suklaapupuja

Tipuja ja pupu telkkarin päällä

Penskana munien maalaus oli aina kohokohta. Suklaamunien suklaasta en ole ikinä tykännyt, ne ovat olleet aina lähinnä koristeita. Mä muistan miten mun kaverit ihmetteli kakarana, kun mä en syönyt niitä munia koskaan. Muutenkin mulla saattoi olla suklaalevy "syönnin alla" viikkoja... ja karkit samaten. Mä en ole ollut koskaan mikään karkinhimoinen, mutta se taas voi johtua siitä, että sain kakarana syödä niin paljon karkkia kuin halusin - tai siis olisin saanut, jos olisi maistunut! Meillä ei mitään karkkipäiviä tunnettu. Ja limsaa sain juoda niin paljon kuin huvitti. No, sitä on kyllä tullutkin kitattua litratolkulla. Cocis Zeroa menee edelleen purkki päivässä, se on mun iltakalja... Mutta siis siihen pääsiäiseen takaisin.

Vanha pääsiäisjuliste: iloisia noitia ja vallatonta menoa!

Meillä on koristelut olleet aina pääosassa. En muista oikeastaan, että olisi ikinä tehty erityisiä perinteisiä pääsiäisruokia. Lammasta kun meillä ei kukaan suostu syömään vieläkään ja pasha on outo eväs meikäläisille. Mämmiä äiti ja isä kyllä syö, mutta mä en sitä suuhuni laita. Kun olin kersa, sitä pakattiin kamat rekeen ja lähdettiin moottorikelkoilla tunturiin pääsiäiseksi. Yövyttiin autiotuvissa (joita ei enää sillä tavalla ole kairoissa) ja retkeiltiin pyhät. Niissä tuvissa ei ihmeempiä gourmet-safkoja kaminalla tehty kynttilöiden valossa! Ei muuten ollut merkittyjä kelkkareittejä eikä navigaattoreita tai GPS:iä apuna! Muutama kerta eksyttiin lumituiskussa ja yövyttiin laavussa rakovalkealla kunnes päivänvalossa löytyi sitten kämppä, jota haettiin. Olipa se aikaa sekin...
Ehkäpä teen tänä pääsiäisenä täytettyjä munia ja jotain erityistä ruokaa kanasta - kotona.

Pirtsakka pupu ikkunatarra:
nämä ovat ikuisia, voi käyttää aina
uudelleen ja uudelleen.

Kyllä mä tiedostan pääsiäisen uskonnollisen merkityksen, ihan niin kuin joulunkin,  mutta ne ovat sen verran henkilökohtaisia asioita, että eipä niistä sen enempää.

Mukavaa, ihanaa ja koristeellista pääsiäistä!

IHANAT HAJUVEDET!

Ihmisen tuoksumuisti on tunnetusti kaikkein vahvin. Se on jännä juttu, miten vuosikymmenten päästä voi joku tuoksu tuoda mieleen tilanteita, paikkoja tai ihmisiä ihan lapsuudesta saakka. Sisarellani on muutama hajuvesi, joita hän käytti monesti Espanjassa, ja vieläkin mulle tulee aina Espanja mieleen, kun haistan Lancomen Miraclen. Muutamasta muusta tulee mieleen Lontoo, joistakin Pariisi...

Oma lempihajuveteni on Must de Cartier, eau de toilette, se muistaakseni musta/kultaisessa laatikossa ollut, jota on vaikea saada enää mistään. Ostin Malágan lentokentältä joskus aikoja sitten ja olen sitä säästellyt ja toivonut, ettei tuoksu muutu. Tuoksussa on ainakin mandariinia, ruusua, nerolia ja ripaus myskiä.

Toinen lemppari on Cucci No1 parfyymi, vaikka edt on tietysti vähän kevyempi. Vähän raskaita
molemmat suosikkini on, mutta eipä niitä tarvitsekaan suihkauttaa kuin ihan vähän ja tuoksua on tarpeeksi. Etenkin Cucci No1. sopii mun mielestä iltaan.

YSL:n Paris on ihana kukkaistuoksu, jossa on aitoa ruusua, parfyyminä parempi kuin edt:nä. Jos haluaa oikein hemmotella itseään ruusun tuoksulla, voi käyttää vartalovoidettakin. Juuri ennen nukkumaanmenoa levitettynä siitä saa lakanoihinkin hennon ruusun tuoksun!

YSL Paris edt tai parfyymi

YSL Paris body lotion

Mä sitten en voi sietää sellaisia tanttoja, jotka suihkii puoli pulloa jotain kärpäsmyrkkyä ylleen ja leyhäyttelee sitä kymmenen metrin säteellä ympärilleen kulkiessaan. Kaikkein pahimpia on bussit ja muut suljetut tilat, joista ei pääse pois! Kerrankin Espanjassa eräällä apinaretkellä (ne kansainväliset retket, joihin voi osallistua kuka vaan. Mä kutsun seuramatkoja ja bussiretkiä yleensäkin apinareissuiksi. Käteviä toisaalta, mutta taas toisaalta...) Eräskin hollantilainen muija oli suihkinut oikein olan takaa Calvin Kleinin Eternityä. Yökötti koko matkan Rondaan, kun en voi sietää sitä hajua... Itse vältän laittamasta voimakkaita hajuvesiä, jos menen pieneen suljettuun tilaan muiden ihmisten kanssa.

Minulla on monta hajuvesipulloa, joita en ole juurikaan edes käyttänyt, kun aikoinaan paljon matkustellessa piti aina ostaa verovapaasta uusi hajuvesi, toivoen, että löytäisi uuden ihanan tuoksun! Mutta ei, metsään meni useimmiten. Niitä on nyt sitten esillä wc:n koristuksena ja laittaisin useammankin, jos olisi tilaa. Ovathan ne niin kauniita!

 Jean Paul Gautierin Fragilen ostin vain pullon takia. Tuoksusta en niin pitänyt alunperinkään.

Onhan se niin ylellisen sensuelli!

Uutuuksia haistelen aina välillä ja toivon, että löytyisi joku uusi ihana, mutta liian usein pullot on ihanampia kuin sisältö! Tosin Cuccin uusi Flora edt:nä olisi harkitsemisen arvoinen, jos olisin uutta tuoksua ostamassa. Kukkaistuoksu, jota voisi käyttää huoletta päivälläkin.

EDULLISIA VARTALON- JA KÄSIEN HOITOTUOTTEITA

Tässä muutama vinkki edullisista mutta käyttökelpoisista tuotteista.

Käsiä voi rasvata vaikka Lemon Juice & Glyseriinillä, jossa on ihan hyvä hinta-laatusuhde. Etenkin se kevyempi hyvin imeytyvä versio on kiva! Tuoksu on mieto ja raikkaan sitruunainen.

Tyyliin törsää voi ostaa Elizabeth Ardenin Eight Hour Cream käsivoiteen, on kyllä maineensa veroinen, niin kuin tämä perinteinen perus Eight Hour Creamkin. Laitan sitä iltaisin huuliin ja vähän huulten ylikin ennen nukkumaanmenoa, vaikka oma huulirasvakin sarjassa on. Tuoksu voisi tosin olla parempikin, mutta ei estä käyttöä ainakaan minulla.

Eight Hour Cream on muuten hyvä pieniin haavoihin ja palovammoihinkin, ihan kuten mainostavat. Ei ole palturia! Tuubi on riittoisa, koska sitä ei tarvitse hölvätä mielettömästi.
Eihän nämäkään maltaita maksa, riippuu ihan siitä, mihin vertaa!

Vartalovoiteista löysin tässä ihan hyvän ja suht edullisen, Neutrogenan vartalovoiteen, joka on aika paksua koostumukseltaan, mutta imeytyy silti ihmeen hyvin eikä tuoksu juuri miltään. Välillä tykkään käyttää tuoksuvia voiteita, kuten Body Shopin vartalotuotteita, mutta joskus sitä haluaa olla ilman tuoksuja, ja silloin tämä Neutrogenan voide on tosi hyvä. Hintakaan ei päätä huimaa, vain noin 4 - 6 €, riippuen onko tarjouksessa vai normaalihintaisena. Saa apteekeista, tavarataloista ja joistakin marketeistakin.

Jalkavoiteista ehdottomasti paras merkki on Gehwol, useita erilaisia tuotteita erilaisille ongelmille:
on lämmittävää, viilentävää, rasittuneille jaloille, kuiville jaloille... Samoin kynsien hoitoon tarkoitetut öljyt ovat Gehwolilla ihan ehdottomia. Missään muussa sarjassa en ole löytänyt niin hyvin tehoavaa kynsiöljyä hauraille kynsille kuin Gehwolilla on. Ja taas kerran: kokeiltu on, öljyjä ja voiteita! Ulkonäkö on hyvin lääkemäinen, mutta kyllä on sitten laatuakin ja vastinetta rahoille. Mun kynnet kun on aika ongelmalliset, ohuet, hauraat ja kuivat. Tulee helposti pystylovia, joista kynsi alkaa halkeamaan pystysuunnassa, tosi karseaa... Gehwolin öljyllä sain ne parhaaseen kuntoon ikinä. Hieroin sitä kynsiin ja kynsinauhoihin iltaisin telkkaria katsoessa, eikä siis mennyt edes ylimääräistä aikaa. Pystyin jopa käyttämään lakkoja, kun käytin tuota Gehwolin kynsiöljyä, mitä en normaalisti voi, koska kynnet eivät kertakaikkiaan kestä sitä. Jos ei ole Gehwolin jälleenmyyjää lähellä, Trindinkin kynsituotteet ovat hyviä. Nail balsamia olen käyttänyt nyt pullollisen, ja on ollut apua mun rutikuiviin kynsiin ja olen saanut kasvatettua muutamaa kynttä sentään parin millin verran ilman pystylohkeamia...

Kynsiöljy

NELIKYMPPISEN IHONHOITOA

Jatkan tällä kosmetiikka-aiheella ja ihon omahoitoasialla.

Mun iho on etenkin talvella helposti kuivuva poskista, ja otsa, leuka ja nenä rasvoittuvat silti edelleen, vaikka ikää on jo yli 40 v. Minulla on siis herkästi reagoiva sekaiho, jota on hankala hoitaa ja oikeita tuotteita on tosi vaikea löytää. Yksi hyvä kosteusvoide on mielestäni Vichy:n Aqualia Thermal, jota saa kevyenä päivävoiteena ja paksumpana yövoiteena apteekista. Maksaa vähän päälle 20 € purkki, eli ei ihan hirveä hinta varsinkaan laatuun nähden. Kosteuttaa, mutta ei tuki ihohuokosia, mikä taas aiheuttaa helposti finnien tuloa ja mustapäitä.

Kosmetologeilta saatavista sarjoista ranskalainen Thalgo on ihana, voiteet ovat merellisiä, tuoksuvat hyvälle ja valikoima on laaja. Mm. Energizing Vitality Cream on kevyt, hyvin imeytyvä ja kosteuttava voide, jossa on mun mielestä jotenkin koivun tuoksu, vaikka ei siinä koivua ole. Olen kokeillut sarjan muitakin voiteita kasvoille ja vartalolle ja myös puhdistustuotteita, eikä ole pahaa sanottavaa.

Ihan pahimpina pakkasaikoina kun huoneilmakin on kuiva ja iho hilseilee kuivuuttaan, laitan Bellavita-voidetta tai HTH:ta poskiin normaalin kosteusvoiteen kanssa. Kokeilemallahan sitä löytää omalle iholle sopivat, mutta nämä ovat toimineet minulla. Ja jos minkäkinlasta voidetta joka hintaluokassa on kyllä tullut kokeiltua! Niveat ja Lumenet jättäisin suosiolla kaupan hyllylle... tietysti tämä on vain oma mielipiteeni, mutta kasvoille en käyttäisi ihan mitä tahansa. Ei se suomalaisuuskaan aina laadun ja varsinkaan tehokkuuden tae ole...

Sille, joka on oikein hyvissä varoissaan, voin suositella Helena Rubinsteinin anti-age Prodigy-voiteita. Ostin aikoinaan päivävoiteen, kun Prodigy oli tullut juuri markkinoille ja käytin purkin loppuun. Suun pielten juonteet madaltuivat ihan silmin nähden, mitä mikään muu voide ei ole tehnyt. 50 ml purkki maksaa muistaakseni yli 350 €, ja kun voidetta pitää sitten käyttää jatkuvasti, niin kukkarolle se taviksella kyllä käy! Voiteethan vaikuttavat juuri niin kauan, kuin niitä käytetään. Vain pistoksilla ja leikkauksilla saa pysyvämmän vaikutuksen.

IKÄÄNTYMISEN MERKIT ONGELMANA?

Pinnallista tai ei, jos olisi varaa, menisin ilman muuta kasvojen kohotusleikkaukseen, korjauttaisin yläluomet, otattaisin leuan alta alkavan heltan pois ennen kuin se on ihan mahdoton ja jos tosissaan olisin varoissani, leikkauttaisin kreikkalaisen nenäni suoremmaksi ja pienemmäksi. En ole koskaan ollut kauneusleikkauksia vastaan, päinvastoin. Jos on varaa ja haluaa korjata kirurgisesti ulkonäköään niin siitä vaan! Friikit, jotka yrittävät tehdä itsestään kissan näköisiä tai jotkut michael jacksonit on sitten tietty erikseen, kun homma menee ihan överiksi. Olen sitä mieltä, että ulkonäön parantaminen voi olla monelle jopa mielenterveydellinen juttu, se voi piristää ja kohentaa itsetuntoa.

Se, joka väittää, ettei ulkonäkö merkitse hänelle mitään, joko valehtelee, tai on todella kummallinen ihminen. Mä väitän, että moni vaan antaa periksi ja uskottelee itselleen, ettei tarvitsekaan välittää, jos ei osaa meikata tai laittaa hiuksiaan, eikä oikein tiedä, miten pukeutuakaan itselle sopivaan tyyliin. Se on sääli. Monista naisista saisi ihan hyvän näköisen pienellä lisävaivalla, oikealla meikillä, hiusmallilla ja vaatteilla. Mun mielestä ulkonäöstään huolehtiminen on myös kohteliasta muita ihmisiä kohtaan sen lisäksi, että se tuo itsevarmuutta ja kohentaa omaa mielialaa, kun tietää olevansa jokseenkin siedettävän näköinen.

Botox tai Restylane pistokset voisivat olla harkitsemisen arvoisia tässä vaiheessa. Niillä saisi poskipäihin vähän volyymiä, että valahtaneet posket eivät olisi niin kaamean näköiset. Vaikutus kestäisi puolisen vuotta, tai kauemminkin ja olisi edullisempaa kuin leikkaus, noin 400 €/ampulli, josta saa sentään useamman pistoksen. Kallistahan se silti on, mutta leikkauksissa puhutaan tonneista. Ulkomailla mm. Virossa tai Puolassa saa tietysti leikkauksia halvemmalla, mutta itse en uskaltaisi teettää kauneusleikkausta kuin Suomessa tai tietty muualla Länsi-Euroopassa. Ryppyjä minulla ei niinkään vielä ole, joitakin pieniä lukuunottamatta, mutta ei se ole vielä häiritsevää. Kasvojen valahtaminen iän myötä on sen sijaan ongelma ja sille pitäisi tehdä jotain... Toistaiseksi on tyydyttävä kosmeettisin tuotteisiin, koska leikkauksiin ei ole varaa ja pistoksiakin on harkittava tarkkaan.

Muutama vuosi sitten kävin plastiikkakirurgi Stephan Dietzin vastaanotolla, kun silmänaluset alkoivat näyttää enemmän leguaanin iholta kuin omaltani, etenkin aamuisin. Dietz ei suositellut vielä siinä vaiheessa leikkausta (vaikka silloin minulla olisi ollut siihen varaakin! Mä olen nykyään kuin joku köyhtynyt vanha ruhtinatar, joka haikeudella muistelee vanhoja aikoja Pietarissa ja tehtailee vanhoista verhoista itselleen vaatteita Scarlett O'Haran tyyliin...vaikken mä mikään rikas ole ollut, mutta oli aika, jolloin ei tarvinnut jatkuvasti miettiä, mihin voi vähät varansa laittaa...). Sen sijaan Dietz kehotti käyttämään HTH-voidetta, Bepanthenia ja A-vitamiini Bellavitaa silmänympärysvoiteina vuorotellen 4 - 5 päivän jaksoissa. No, olen käyttänyt nyt muutaman vuoden yövoiteeksi Bepanthenia, aamuisin joko HTH:ta tai Bellavitaa ja leguaani-iho silmien alusista on häipynyt! Toimii, jos ongelma ei ole ryöstäytynyt käsistä. Kokeilin aiemmin vaikka mitä kalliiita silmänympärysvoiteita, eikä mistään tuntunut olevan apua. Suosittelen kokeilemaan näitä apteekista saatavia voiteita, jos silmänympärysiho on kuiva ja ryppyinen. (Tulee huomattavasti edullisemmaksikin, kuin kalliit silmänympärysvoiteet). Silmänaluspussit ovat sitten asia erikseen. Niihin ei valitettavasti ole vinkkejä, koska onneksi ei itsellä juurikaan ole, paitsi tietysti huonosti nukutun yön jälkeen tai jos tullut syötyä suolaista illalla...

Maanmainiot silmänympärysvoiteet!
(Varo kuitenkin voiteen joutumista silmiin. Ei liikkuvalle luomelle!)

HTH on mainio meikin alle päiväkäyttöön,
 ei liian rasvainen ja imeytyy hyvin.
(Varo voiteen joutumista silmiin!)

Tuotteet, joita olen tässä hehkuttanut, ovat siis hyviä minulle. En ole lääkäri, enkä kosmetologi, jotka taas voivat auttaa jokaista henkilökohtaisesti. Dietzin ohje oli minulle henkilökohtaisesti. Hän ei ole vastuussa, jos joku muu kokeilee saamiani ohjeita. Haluan vain kertoa ovat suosikkini, joista on ollut minulle apua ja joita käytän päivittäin.

Lisää vinkkejä tulossa jatkossa.

KATSELUKIERROS KAUPOISSA YRITTÄJÄN SILMIN

Selailin tässä uusinta Maalaisunelma-lehteä ja osui silmiin pikkujuttu eräästä helsinkiläisestä sisustusputiikista, josta toimittaja innoissaan kirjoitti, että on niin upeassa paikassa, että osa asiakkaista näytti tulleen vain kiertelemään. No joo, okei, ei aina voi joka paikasta ostaa jotain, mutta jotenkin mua jurppii toi toimittajien tyyli intoilla siitä, miten kiva on mennä kiertelemään putiikkeihin ostamatta mitään, hakemaan vaan elämyksiä ja ideoita omiin tuunailuihin kenties. Aivan mahtavaa! Tai siis hetkinen: olisi, jos niihin putiikkeihin voisi periä pääsymaksun. Vaan kun ei voi.

Kaikki ihastelijat ja "vaan katselijat" on myyjän ja yrittäjän sulatettava ja oltava ystävällinen ja hymyiltävä kaiken maailman "oiku teillä on niin ihanaa, mutku koti on jo niin täynnä"-tyypeille, vaikka tekisi mieli melkein läimäyttää ja sanoa että painu hiiteen jos et osta mitään, et edes euron korttia! Ja mitä sitten teet liikkeessä, jos et aiokaan ostaa mitään? (Paitsi Stokkalta ja ehkä Sokkarilta, nehän ne rahaa tarvitsevat, köyhät tavarataloraukat... kun ensin on hakenut ideoita pikkuliikkeistä.)

Siinä kun on sellainen pikkupointti, että ne pienet liikkeet ei elä ihastelulla ja katselijoilla. Vähintä, mitä toivoisin yrittäjänä, on se, että pitäisivät edes suunsa kiinni ja kiertelisivät sitten vaivihkaa päästämättä sammakoita suustaan. Mutta kun ei ajatella yhtään. Ja toimittajat vielä lietsovat just tuota katselukierros-systeemiä. Sitten ihmetellään kirkkain silmin, miksi pienet kivijalkaliikkeet häviää kaupungeista, Turussa etenkin. Niinpä. Miksihän? KUN SE KATSELU JA IHASTELU EI ELÄTÄ KETÄÄN!!! Paitsi museoita, jotka ovat niillä töin ja niihin peritään pääsymaksu. Tässä kerran teki mieli ihan nauraa, kun asiakas tuohtuneena selitti, miten jossakin vanhan tavaran liikkeessä oli myyjä tokaissut, ettei "ettei se katselu meitä elätä!" kun tämä oli ilmeisesti ilmoittanut vain katselevansa. Ymmärrän kyllä asiakkaan tuohtumuksen, mutta myös myyjän pointin. Ehkä ei ollut koko päivänä käynyt kuin katselijoita. Muutamat oikein ilmoittavat jo ovella sisääntullessaan, etteivät aiokaan ostaa mitään. Mä en taas hölmöydessäni tajua. Miksi se pitää ilmoittaa? Sehän on kuin sylkäisisi myyjää tai ehkä itseään omistajaa päin näköä. Mihin on kadonneet hyvät tavat???

Eihän muuten kahvilaan ja ravintolaankaan mennä vaan istuskelemaan ja ihailemaan sisustusta, pakko siellä jotain on ostaa, tai heitetään ulos aika helposti. Siis vähän kärjistettynä.

Mua itseäni suorastaan hävettää, jos menen johonkin pikkuputiikkiin, enkä löydä mitään ostettavaa tai ei ole varaa ostaa mitään. En todellakaan ala silti mitään syitä myyjälle selittelemään, vaan häivyn vähin äänin.

Sitten toinen tyyppi on se kaikesta tinkaaja. Kuljetaan aitojen tai feikki Vuittoneiden kanssa turkit päällä (hyi olkoon, ovat kauniita vain eläimen päällä, joka on syntynyt turkissaan!) ja tingataan servettipaketistakin. Jos ei alennusta tule, lähdetään niskoja nakellen että olipa törkeä myyjä. Tuskin ne samat tinkaajat kuitenkaan tavarataloihin menevät tinkaamaan?! En tiedä, onko samanlaista muualla, mutta Turussa se on just sitä. Pitäis kai nostaa kytkintä ja kokeilla muualla.

Kolmas juttu, mitä en tajua hölmöydessäni on se, että kun on alennusmyynti (ilman loppuunmyyntiä), niin joidenkin mielestä kaikki pitäisi olla silloin alennuksessa. Millä logiikalla? Taas on pakko verrata tavarataloihin ja marketteihin tai itseasiassa mihin vaan liikkeisiin. Eihän missään kaikki kamat ole alessa, jos on normaali alennusmyynti, eikä loppuunmyynti (siis oikeasti, eikä Maskun ja muitten vastaavien tyyliin ikuinen loppuunmyynti..) tai muuttomyynti.

Ja sitten sen, joka tunnistaa tästä itsensä, ei kannata vetää herneitä neniin, vaan ottaa opiksi.
Sille, joka ei tunnista itseään, onneksi olkoon, myyjät kiittää!Olet fiksu ihminen.

KIRJA-ARVOSTELU: Donna Leonin Kasvot kuvassa

Luin juuri Donna Leonin uusimman Brunetti-kirjan, Kasvot kuvassa.
Taattua Donna Leonia jälleen, parempi kyllä kuin edellinen Unelmien tyttö. On kuin tapaisi vanhan hyvän ystävän, kun ottaa käteen Brunetti-kirjan ja uppoutuu Venetsialaisen komissarion verkkaiseen tapaan ratkoa rikoksia ylikonstaapeli Vianellon ja apulaispoliisipäällikkö Pattan sihteerin, mainion signorina Elettran suosiollisella avustuksella. Donna Leon kirjoittaa italialaisesta (venetsialaisesta) elämästä aika osuvasti ja elävästi, tekee henkilöhahmoista uskottavia ja hyvin inhimillisiä hyveineen ja paheineen. Mielestäni Brunetti-kirjat ovat myös hyvin suomennettuja, ei mitään häiritseviä, kummallisesti suomennettuja sanoja tai lauseita kuten jossakin kirjoissa on.

Kasvot kuvassa kertoo Brunettin apua omissa tutkimuksissaan pyytäneen karabinierin murhasta, jota selvitelleessän Brunetti päätyy mafian jäljille Italian jätebisneksissä, jotka eivät siedä päivänvaloa monestakaan syystä.  Brunetti saa apua joka kirjassa myös appivanhemmiltaan, kreivi ja kreivitär Falierilta, joiden ainoa tytär hänen vaimonsa on, niin myös tässä kirjassa. Tärkeää osaa näyttelee myös kreivitär Falierin tuntema nainen, jonka kasvot näyttävät entisen kaunottaren irvikuvalta epäonnistuneiden kauneusleikkausten jälkeen. Kaikki ei silti ole ihan sitä, miltä miltä näyttää...

Reseptejä Brunettin tapaan

Donna Leon kuvaa kirjoissaan hyvin elävästi myös Brunettin käyntejä ravintoloissa ja kahviloissa, sekä vaimonsa Paolan tekemiä lounaita ja päivällisiä. Nälkäisenä ei kannata näitä kirjoja lukea! Onhan Donna Leonilta ilmestynyt vasta Brunettin ja Paolan ruokakirjakin, jossa on otteita kirjoista ja reseptejä. En ole kokeillut, vaikka italialaisen ruoan ystävä olenkin, mutta luulen, että viiteliäs kokki saa niistä paljon iloa.

Mitään vauhdikkaita action-kirjoja nämä Brunettin tutkimukset eivät todellakaan ole, mutta jotenkin ihania lukea, vaikka aina niissä on ratkaistavana murha, joskus raakakin. Donna Leon ei mässäile tekijän mielentiloja kuvailemalla, vaan kertoo faktat kuten Brunetti ne näkee murhan tapahduttua ja siitä lähdetään liikkeelle selvittämään rikosta pala palalta, kuten vanhoissa kunnon salapoliisiromaaneissa.

Brunettin kotielämää kuvataan jokaisessa kirjassa ja sekin tekee niistä mukavia ja leppoisia lukea. Ainoa asia, joka joissakin kirjoissa häiritsee, on se, ettei selvää syllistä aina löydy, tai syyllinen ei joudu oikeuteen. Tosin onhan se aika realistista: niinhän todellisuudessakin usein käy, vaikka syyllinen olisi selvilläkin.